Kun suru kohtaa, me autamme.

Hautauspalvelut luotettavasti Loviisan alueella

Omaisen kuoltua on hyvä miettiä rauhassa, minkälaiset hautajaiset hänelle järjestetään. Hautaustoimisto Andersson & Co tarjoaa hautauspalvelut monipuolisesti Loviisan seudulla ja ympäryskunnissa sekä muualla Suomessa.

Hautajaisten järjestäminen

Kirkkoherranvirastossa käydään ostamassa hautapaikka tai paikka uurnalehdossa. Lisäksi virastossa sovitaan papin kanssa siunauspäivä ja -aika, varataan seurakunnan tiloista sopiva paikka muistotilaisuutta varten sekä sovitaan sanomakellojen soitosta ym. Pappi keskustelee myös omaisten kanssa vainajan elämästä sekä hautajaisissa laulettavista virsistä.

Hautauspalvelut

Hautaustoimistostamme valitaan arkku, vaatteet vainajalle ja kun kyseessä on tuhkaus, uurna. Hautaustoimistossa sovitaan vainajan arkkuun huollosta, kuljetuksista ja muista hautaustoimistomme hoitamista palveluista.

Voitte tilata meiltä sekä arkkukoristeet että omat surukukat hautajaisiin vietäviksi. Samoin voitte yhdessä kanssamme laatia kuolinilmoitukset ja kiitosilmoitukset sekä tilata kauttamme siunaustilaisuuden jälkeisen muistotilaisuuden järjestämisen.

Toimitamme hautakivet toiveidenne mukaisesti ja kaiverrutamme vanhaan kiveen uudet nimet. Arkkuvalikoimassamme on yli 10 Suomessa valmistettua arkkua sekä saman verran erimallisia uurnia.

Yhteystiedot

Hautaustoimisto Andersson & Co Oy
Aleksanterinkatu 10
07900 LOVIISA
Puh. 019 532 850
 

Helena Orava
Puhelin: 050 529 0366
Päivystys 24/7
email: hautaus.andersson@sulo.fi

Toimistomme on avoinna ma–pe klo 9–16. Palvelemme myös muina aikoina sopimuksen mukaan.

Kerro meistä kavereillesi